Lokakuun tehoviikonloppu 30.9.-2.10.2022
Saimaan Pelastuskoirilla oli todellinen tehoviikonloppu syys-lokakuun taitteessa.
Perjantaina 30.9. pidettiin pimeän jälkikokeet (JL, JTTpi), joihin osallistui kaksi Sapekon omaa koirakkoa sekä yksi Kotkasta tullut koirakko. Kokeen ratamestareina toimivat Tiia ja Sanna, testaajana Jarkko Lehikoinen. Päivällä Lappeenrannassa satoi lotusi koko päivän, mutta onneksi iltaa vasten sade lakkasi. Metsä oli silti märkä, mutta sellaista se pelastuskoiratoiminnassa on, on pukeuduttava sään mukaan! Hyväksytyn suorituksen tekivät Maria & Rudi loppujäljessä.
Lauantaina 1.10. oli päivällä jälkikokeet (JP, JTTpä) joiden ratamestareina + muonittajina toimivat Miia ja Heli, molemmat ensimmäistä kertaa ikinä jälkikokeen ratamestareina. Testaajaksi oli tullut Ulla Seppänen. Ulla oli tyytyväinen kokeen järjestelyihin, aikataulut piti ja muonitus oli jälleen kerran hyvin hoidettu.
Tiina & Moora suorittivat onnistuneesti perusjäljen, mutta muilla koirakoilla ei valitettavasti hyväksyttyjä suorituksia tullut. Hienosti kuitenkin koirat työstivät jälkeä, toinen HTTpä koirakko löysi homeisen kylmälaukun, jossa sisällä oli lappu, "onnea tämä on loppuesine". Eli kyseessä oli vanha koejälki, jonka loppuesine oli jäänyt metsään. Lapussa ollutta numeroa ei tunnistettu, kenen lie kokeesta ollut kyse.
Lauantai jatkui päiväkokeiden jälkeen iltakokeilla, vuorossa oli kaksi haun taidontarkistusta. Ratamestarina toimi Iiro ja testaajana Martti Koponen. Iiron uuteen autoon mahtuu muuten käsittämätön määrä tavaraa, mm grilli! Pimeän maalilla olleet kiittelivät makkarasta ennen pimeään metsään menemistään, täydellä mahalla on mukavampi köllötellä odottamassa koiraa löytäväksi.
Molemmat koirakot saivat kokeensa läpi, onnittelut Merja & Gila sekä Eija & Kirppu!
Sunnuntai 2.10.
Sunnuntaina järjestettiin kahdelle koirakolle VIRTA -tarkastukset. Toinen tarkastus oli aamupäivällä ja toinen iltapäivällä, jotta tarkastajana toiminut Lääperin Matti ehti vähän haukata evästä välillä ja oikaista koipiaan. Alueet olivat samalla suunnalla, niin siirtymä alueelta toiselle sujui jouhevasti muonituksen jälkeen. Valitettavasti tällä kertaa kumpikaan tarkastus ei mennyt hyväksytysti läpi.