Muistoissamme

Edesmenneet hälykoirat

Fuuka

20.7.2012-18.12.2025

BH, TK1, RTK4, VIRTA
Ahokummun Tähtisade 

Fuuka jäi eläkkeelle toukokuussa 2023. Se sai kunnian olla ensimmäinen Suomessa viranomaistarkastettu shetlanninlammaskoira ja ehti toimia Sapekon hälytysryhmässä kahdeksan vuotta. 


Lona

Lona teki pelastuskoiratyötä suurella noutajan sydämellä, se oli tarkkanenäinen, helppolukuinen ja herkkä ohjattava. Se irtosi sopivalle etäisyydelle, mutta piti huolen että ohjaaja tuli perässä.

Lona teki töitä ohjaajalle ja jäänee yhdistyksen historiaan koirana, jonka loppupalkkana oli banaani. 

Ruusa

Ruusa oli etsintätehtävissä varsin monipuolinen. Testattuja lajeja oli niin hausta, jäljestä kuin raunioiltakin. Tunnollisena ja kilttinä tyttönä Ruusa pyrki tekemään työnsä mahdollisimman hyvin unohtamatta kuitenkaan leikkimielistä irroittelua tilanteen niin salliessa.

s. 6.2.2011 k. 20.8.2021

Vauhtitassun Sieppuri

Sieppuri

Rakastettava kaikkien kaveri, koirien ja ihmisten. Onnellisena aina menossa mukana, tehtiin mitä vain, mutta haku oli parasta. Virta 10.8.2015. 

s. 11.12.2011 k. 21.1.2021

KFI JVA Middle Island's
Baron Balefire

Elmeri

Luotto-Elmeri. Laumansa pomo. Uskollinen metsästyskaveri, näyttävä ja aina innokas toko-koira, pettämätön mejä-koira ja lähes kuusi vuotta meidän hälykoirana. Oli myös yhdistyksemme ensimmäinen VIRTA-tarkastuksen suorittanut. Kelpo koira Elmo.

s.21.09.2006 k.30.12.2020

Demssin Omar 

Osku

Osku oli aina valmis lähtemään mukaan, olipa kyseessä sitten lenkki tai treenit. Pieni koira, joka oli varustettuna suurella sydämellä. Jos ei aina ihan osattu, korvattiin puutteet vauhdilla ja iloisella elämänasenteella. Oskun innokas ja sitkeä työskentely palkitsi meidät, sillä sen uran aikana läpäisimme koirakkona kaikki Pelastuskoiraliiton kokeet, joihin osallistuimme.